26.8.2011

Sianrasvaa ja etananlimadrinkkejä

Pitkään jatkuneen yskän takia päätin vihdoinkin eilen käydä lääkärissä. Helpommin sanottu kuin tehty! Täällä ei ole terveyskeskuksia joihin mennään vaan jokaisella lääkärillä on oma vastaanottonsa eri puolilla kaupunkia. Joka lääkärillä on myös omat vastaanottoaikansa ja joillakin saattaa olla päivystys vain kerran viikossa.

Kyselin tutuilta ketä lääkäreitä olisi alueellani, sain listan lääkäreistä ja aloin soittamaan. Yhdeksännen nimen kohdalla alkoi iskeä epätoivo, joka paikassa puheluun vastasi automaatti joka ilmoitti lääkärin olevan lomalla tai vastaanoton olevan suljettu remontin takia. Elokuussa ei näemmä kannata sairastaa Itävallassa!! Tässä vaiheessa työkaverini päättivät auttaa ja alkoivat myös soittamaan tietämilleen lääkäreille, mutta heikoin tuloksin. Lopulta kesätyöntekijämme kuuli, että metsästämme lääkäriä ja ilmoitti tietävänsä yhden aivan toimistomme lähellä. Kävi tuuri ja tämä lääkäri oli jopa paikalla! Tosin sieltä annettiin varoitus, että vastaanotolla saattaa olla noin 2 tunnin jono...

Loppujen lopuksi jouduin odottamaan vain 15 minuuttia, mutta lääkärin antama resepti oli jokseenkin omituinen "Mene teurastajalle ja pyydä sianrasvaa". Siis anteeksi mitä?!? Tämä ei ollut vitsi vaan sianrasvan hierominen rintakehään ja selkään kuulemma auttaa yskään. En käynyt lunastamassa tätä "reseptiä"... Sain sentään myös reseptin apteekkiin yskäntabletteja varten. Kerroin tästä omituisesta "reseptistä" työkaverilleni joka kertoi ehkä vieläkin omituisemmasta lääkkeestä yskään. Tämän "lääkkeen" nimi on Kapuzinerschneke ja sitä saa ostaa apteekeista. Kapuzinerschneke on juoma ja se on tehty etanan limasta!!

Odotan mielenkiinnolla tulevia lääkärikäyntejä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti