2.8.2011

Muista huomenna keltainen säkki!

Kesti jonkun aikaan tottua täkäläiseen jätejärjestelmään. Täällä lajitellaan muovi-, alumiini-, paperi-, lasi-, bio- ja sekajäte. Ei siinä mitään outoa, kyllähän lajitteluun oli jo Suomessa tottunut, mutta täällä järjestelmä on hieman erilainen. Jätekatoksia jonne roskat kiikutetaan ei ole, vaan ne pitää säilöä omissa tiloissa kunnes on kunkin jätelajin noutopäivä tai kunnes viet jätteet niille tarkoitetuille keräyspisteille. Täällä ei myöskään palauteta lasi- ja muovipulloja kauppoihin, panttijärjestelmä ei ole käytössä, joten niistä syntyy hävitettävää jätettä paljon koteihin.

Alumiini-, lasi- ja paperijätteet pitää itse viedä niille tarkoitetuille keräyspisteille. Kirkas ja värillinen lasi tulee myös erotella. Meidän lähin keräyspiste on ruokakaupan pihassa noin puolen kilometrin päässä.

Muovijätteet sen sijaan keräätään isoon keltaiseen säkkiin, sekajäte isoon mustaan säkkiin ja biojäte biopussiin. Sitten ne pidetään jossain omissa tiloissa (meillä parvekkeella) ja seurataan jätekalenterista milloin on seuraava kunkin jätelajin noutopäivä. Noutopäivät eri jätelajeille eivät tietenkään ole samana päivänä ja muutenkin viikonpäivät noudoille vaihtelevat. Ei ole siis mitenkään mahdollista loogisesti muistaa milloin on minkäkin jätteen noutopäivä vaan se on aina tarkistettava jätekalenterista. Säkit saa viedä noutopäivää edeltävänä iltana tien poskeen odottamaan. Jos satut unohtamaan esimerkiksi sekajätteen noutopäivän on seuraava mahdollisesti vasta kahden viikon päästä. Kesähelteillä jätesäkkien pitäminen parvekkeella ei muuten ole mukavaa...

Jotta homma ei menisi liian helpoksi on nämä tyhjät säkit vielä saatava jostain. Siis mitä tahansa säkkejä ei voi käyttää vaan nimenomaan tähän asiaan tarkoitettuja ja merkattuja säkkejä. Mustia sekäjätesäkkejä saa vuoden alussa hakea rullallisen ilmaiseksi kaupungin talolta, loput pitää ostaa kaupasta ja ne eivät muuten ole halpoja. Hinnassa maksetaan mukana jäteveroa, joka kyllä kieltämättä motivoi kierrättämään sillä muiden jätteiden hävittämisestä ei tarvitse maksaa. Eli mitä vähemmän sekajätettä tuotat sitä halvemmalla pääset. Keltaiset säkit muovijätteelle tulee aina hakea kaupungin talolta. Ensin pitää täyttää lomake jonka jälkeen jonotat vuoroasi luukulle josta saat rullallisen jätesäkkejä lomaketta vastaan. Säkkejä ei tietenkään saa kuin rullallisen kerralla, joten kun rulla on loppu on taas marsittava kaupungin talolle. Kaupungin talo on luonnollisestikin auki vain virka-aikoina, joten työssä käyvän pitää järjestää töistä vapaata saadakseen jätesäkkejä.

Olin aluksi ihan järkyttynyt jätteiden noutopäivinä kun tien varsilla tönötti kasa roskasäkkejä joka talon kohdalla. Ei kovinkaan esteettistä! Nyt siihen on jo tottunut vaikka en edelleenkään pidä siitä, että jätteitä pitää säilöä omissa tiloissa. Suomalaiset jätekatokset kunniaan!  


Keltaisten säkkien noutopäivä


Jätekalenteri

4 kommenttia:

  1. Huh huh.. :) Eikö linnut sun muut ötiäiset koskaan revi pusseja yön aikana?

    Anna

    VastaaPoista
  2. Arvaa vaan kuhiseeko nyt kesällä kärpäsiä niiden säkkien ympärillä! Krääh!!

    VastaaPoista
  3. meidänkin reissuvalokuvista löytyy muutama kuva näistä säkeistä !! Sen verran pisti silmään tämä jätejärjestelmä :) Saakohan näitä säkkejä itse viedä etukäteen suoraan jonnekin esim. kaatopaikalle, jos ei halua odottaa oikeata noutopäivää? -Sanna-

    VastaaPoista
  4. Ei hajuakaan voiko viedä itse jonnekin. Ei ihan hirveesti kiinnosta alkaa itsekään kuskaamaan näitä säkkejä...

    VastaaPoista