21.8.2011

Ruokailua kolmen maan näköaloin + auto-ongelmia...

Syöminen on mahtavaa, ehdottomasti yksi parhaista asioista elämässä! Vaikka kotoa löytyy kokki-kolmonen (joka en siis todellakaan ole minä) käymme myös ahkeraan ulkona syömässä. Yritämme aina löytää uusia ravintoloita joissa emme ole vielä syöneet. Viime tiistaina ystäväni Saara ehdotti illallista ravintolassa nimeltä Drei Länder Blick. Ravintola oli minulle uusi tuttavuus joten sinne siis! Drei Länder Blick ravintolasta on upeat näköalat ja nimensä mukaisesti sieltä näkee kolmeen eri maahan (Itävaltaan, Sveitsiin ja Saksaan). Ilta oli kaunis ja lämmin, ruoka hyvää kuin myös seura. :-)

Saara ja miekkoseni Thomas



minä ja Saaran miekkonen Fra

Ilta-aurinko Bodensee-järven yllä

Tämän upean illallisen jälkeen parkkipaikalla odottikin sitten ikävämpi yllätys... Autoni alta valui öljyä! Niin jäi kärry yöksi ihailemaan maisemia yli Dornbirnin.

Seuraavana päivänä sitten pähkimään miten saada auto ylhäältä vuorelta takaisin kaupunkiin. Onneksi kerroin ongelmastani töissä, työkavereiden kuultua tilanteestani ei mennyt kuin puoli tuntia niin asiat oli järjestetty! Kerrottakoon tähän väliin, että Dornbirnissä kaikki tuntevat kaikki (noh ehkä vähän liioittelua mutta siltä välillä tuntuu) ja hyvä veli -verkostot kukoistavat. Yksi työkavereistani järjesti veljensä, joka on ÖAMTC:llä (Itävallan "autoliitto/klubi") töissä, hakemaan autoni hinausautolla työajan jälkeen. Toinen työkaverini soitti tutulle automekaanikolleen, joka on myös muuten pomoni tuttu, ja tämä lupasi jäädä päivystämään pajalle kunnes autoni tuodaan.  Puheluiden jälkeen työkaverini veivät minut vielä keskustaan terassille drinkille odottamaan, että hinausauto tulee ja noukkii minut kyytiin. Uskomatonta vieraanvaraisuutta!! Iso kiitos työkavereilleni!

Hinausauton kuski (työkaverini veli) osoittautui vielä hassunhauskaksi tyypiksi ja auton hakureissu oli aika hulvaton. :-) Tämä tyyppi siis haki minut terassilta, ajoi ylös vuorelle hakemaan autoni, hinautti autoni pajalle ja vei tämän jälkeen minut kotiovelle. Korvausta hän ei suostunut ottamaan lantin lanttia! Lupasin tuoda hänelle edes pullon suomalaista Vodkaa korvaukseksi, siihen hän sentään myöntyi. :-) 



Vaikka kaikki tällä kertaa järjestyi näin hyvin taitaa olla parasta virallisesti liittyä ÖAMTC:n jäseneksi...

3 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä tuo ravintola! Täytynee testata ensi kerralla... :)

    T:Kaisa

    VastaaPoista
  2. Joo oli hyvää ruokaa ja mahtavat näköalat. Muistuta kun oot seuraavan kerran täällä niin mennään. :-)

    VastaaPoista
  3. Upean näköistä. Ikävä kuulla, että auton kanssa oli ongelmia. Tuttu on nyt myös reissussa, eilen juuri soiteltiin. Kertoi hänkin, että heillä oli auton kanssa ongelmia ja oli lähellä, ettei pitänyt hinausta soittaa. Kyllä sitä vain sattuukin!

    VastaaPoista