7.8.2011

Dornbirnin suomalaisvahvistuksia

Dornbirn? Mikä, missä? En ollut ikinä ennen kuullutkaan kaupungista nimeltä Dornbirn. Piti kaivaa kartta esiin ja etsiä missä moinen kummajainen sijaitsee. Ei kukaan muukaan kaverini ollut koskaan kuullut moisesta paikasta, siksi olinkin varma etten löytäisi täältä muita suomalaisia. Kuinka väärässä olinkaan! Välillä tuntuu, että suomalaisia putkahtelee täällä esiin kuin sieniä sateella. Tunnen jo noin viitisentoista suomalaista, jotka kaikki asuvat 30 kilometrin säteellä Dornbirnistä.

On mahtavaa päästä välillä Suomi-porukassa ulos ja höpöttää omalla äidinkielellä. Torstai iltana menimme Saaran kanssa syömään Chen's nimiseen ravintolaan. Ilta oli lämmin joten päätimme syödä ulkona terassilla. Keskustorilla oli iltatapahtuma menossa, joten saimme kuunnella hyvää musiikkia samalla kun söimme. Saaraan olen tutustunut saksanopettajamme Judithin kautta. Hän kertoi opettavansa myös toista suomalaista ja välitti yhteystietomme toisillemme. Niin sitten eräänä päivänä tapasimme kaupungilla. Saara on aina hassunhauskaa seuraa ja olen tosi iloinen että tutustuin häneen. :-)



Saara



Minä ja herkullinen kana-annokseni
 
Myöhemmin illalla seuraamme liittyi Pirjo. Hän on asunut Itävallassa jo 20 vuotta. Pirjo on ensimmäinen suomalainen keneen olen Dornbirnissä tutustunut, tapasimme jopa jo ennen tänne muuttoani kun olin lomalla Dornbirnissä. Pirjo tietää kaiken Dornbirnistä! Olenkin saanut häneltä suunnattoman paljon neuvoja ja vinkkejä. Pirjo on myös hauskaa seuraa ja hiljaisista hetkistä ei tarvitse hänen kanssaan pelätä! :-)



Pirjo ja Samppa


Lopuksi seuraamme liittyi vielä yksi suomalaisvahvistus lisää, Reetta. Reetan tapasin ensimmäistä kertaa, olimme tähän asti vaihtaneet vain muutaman sanan facebookissa. Hän on tällä hetkellä Suomi-poppoomme juniori. :-) Reetta soveltui mainiosti joukkoomme ja toivomme tapaavamme häntä lisää jatkossa!




Reetta, Pirjo ja Saara


 Saimme ravintolasta illan päätteeksi onnenkeksit, joiden sisällön onnistuimme tulkitsemaan ihan omalla tavalla... ;-D





1 kommentti:

  1. hahahahah :) olin jo unohtanut noi fortune cookie tekstit :) :)

    Saara

    VastaaPoista