20.1.2014

Gnoomien kaupunki Wroclaw

Käväisin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni Puolassa. Onnistuin yhdistämään lyhyeen työmatkaan pari lomapäivää jotta ehdin edes hieman kierrellä. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta vastassa olikin melkoinen satuaitta. :-) Kävin kaupungissa nimeltä Wroclaw. Asukkaita siellä on 600.000, mutta silti kaupunki oli mukavan kompakti ja ydinkeskustan pystyi helposti kiertämään kävellen. Varsinkin keskusaukion vanhat talot olivat upeita ja ihanan värikkäitä.






Kaikista söpöintä Wroclawista oli mielestäni kuitenkin Gnoomit, maahisiksikin niitä taidetaan suomeksi kutsua. Aluksi en niitä huomannut, mutta ensimmäisen nähtyäni aloin näkemään noita pieniä maahisia vähän joka puolella kaupunkia. Gnoomit ovat osa vanhaa Puolan kansanperinnettä.

Tämä Gnoomi oli pankkiautomaatin luona. 



Lähempää katsottuna oli Gnoomikin itseasiassa omalla pienellä pankkiautomaatillaan.  :-)


Nämä Gnoomit löytyivät paikallisen baarin eli juottolan ulkopuolelta.


Kaverukset kiipeämässä ravintolaan. Tässä muuten linkki sivuille jossa kerrotaan enemmän näistä Wroclawin Gnoomeista. LINKKI


Yhtenä aamuna lähdin päämäärättömästi kävelemään Oder joen rantaa...




...löytääkseni vastaan tulevasta kirkosta (Church of our Lady on Piasek) huoneen jonne astuessani tunsin olevani kuin sadussa. Huoneen nimi oli "liikkuva seimi" ja se oli täynnä koristeltuja pieniä joulukuusia sekä tavaroita (pieniä nukkeja, eläinhahmoja jne) jotka liikkuivat. Huoneessa soi musiikki ja kaiken keskellä istui ihka oikea nunna lukemassa kirjaa. :-) Valitettavasti en saanut ladattua ottamaani viedota tänne, mutta ehkä näistä kuvista saa jonkunlaisen mielikuvan.








Tykkään myös silloista ja niitäkin löytyy Wroclawista runsain mitoin. Tässä yksi joka lähti heti tuon edellä mainitun kirkon takaa. Tämä Tumski-silta on yksi vanhimmista Oder-joen ylitys paikoista ja on rakennettu vuonna 1888. Se tunnetaan myös rakastavaisten siltana ja se onkin täynnä rakkauslukkoja. Nuo rakkauslukot symboloivat rakkauden kestävyyttä. Lukkoon kaiverretaan tai kirjoitetaan parin nimet, lukko lukitaan siltaan ja avain heitetään jokeen.






Wroclaw on kuin monikerroksinen karamelli; kaunis käärre ja maistellessa löytyy aina uusia ihania makuja. Kuvia löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta halusin jakaa teidän kanssanne nämä "karkit". Loput saatte käydä itse maistelemassa paikan päällä. :-)



9.1.2014

Kukkuu!!

Apuva, mihän aika oikein katoaa?? En ole blogannut 5 viikkoon!! Vuosikin on tässä välissä jo ehtinyt vaihtua. Aika katoaa, mutta minä en ole mihinkään kadonnut. :-) Viimeinen bloggaus näyttää olevan joulukuun ensimmäiseltä päivältä. Sen jälkeen aika on mennyt muun muassa tähän...

Olen käynyt lounaalla näiden kahden ihanan leidin kanssa.



Tapasin sohvasurffareita joulumarkkinoilla.



Kävin Suomi-seuran kanssa tutustumassa Voralberg-museoon.



Itävällassa vietettiin 6.12 Nikolauksen päivää ja aamulla työpöydälläni odotti minua yllätys...



6.12 vietettiin tietysti myös Suomen itsenäisyyspäivää. Tapasin muita Voralbergin suomalaisia jo perinteeksi muodostuneella itsenäisyyspäivän illallisella.





Askartelin kortit elämäni ensimmäiseen ATC-kortti haasteeseen.



Kävin Lordin keikalla. Siis kyllä Lordi kävi täällä Dornbirnissä esiintymässä! :-D



Vietettiin Suomi tyttöjen pikkujouluja ja tehtiin itse sushia.



 

Lennähdin Suomeen ja kas vietettiin taas tyttöjen pikkujouluja, tällä kertaa Helsingissä (valitettavasti ei tullut koko porukasta kuvaa otettua). :-)



Kävin siskon kanssa hikoilemassa Lohjan kauppojen jouluruuhkissa.



Vietin joulua perheen kanssa Lohjalla.



Kävin Viattomien lasten päivän -konsertissa Johanneksen kirkossa. Esiintymässä oli mm. Suomessa suorastaan hysteriaa aiheuttava Cheek. :-)



Vietettiin jokseenkin hilpeää tyttöjen iltaa viimeisenä Suomen iltanani. :-D





Lentelin takaisin kotiin.



Vietettiin uutta vuotta juustofonduen äärellä kaveripariskunnan luona.



Ja käytiin moottoritiesillalla katsomassa ilotulitusta keskiyöllä. :-)



Siinäpä tuo joulukuu vierähti. :-) Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja toivottavasti aina välillä löytyy rako myös blogin kirjoittamiselle. Oikein ihanaa vuotta 2014 kaikille!

P.S Tämä bloggaus on omistettu erityisesti "fanilleni" Saaralle. ;-)