9.5.2012

Wien 1.päivä

Olen käynyt Wienissä kerran aiemmin, siitä reissusta on vierähtänyt jo yli 10 vuotta. Olin innoissani päästessäni pitkästä aikaa taas Wieniin. Dornbirnistä pääsee Wieniin joko omalla autolla, junalla tai läheisestä kaupungista lentäen. Pidän junamatkailusta ja löysimme vielä liput edulliseen hintaan joten valitsimme tämän vaihtoehdon. Junamatka kestää 7 tuntia, yöjuna 9 tuntia. Valitsimme aamujunan joka lähti todellakin AAMULLA. Herätyskello soi viiden aikaan ja juna lähti 5:56.    

Kukonlaulun aikaan...

Junareitti kulkee läpi kauniiden alppimaisemien, pysähtyen muun muassa Innsbruckissa (jonne matka tiedossa toukokuun lopussa) ja Salzburgissa (jonne pitää myös ehdottomasti päästä pian).

Maisemaa matkalta

Saavuimme Wieniin yhden maissa. Kävimme viemässä matkalaukut hotellille ja lähdimme samantien kävelemään ympäri kaupunkia. Kävelymatkan päässä hotelliltamme oli parlamenttitalo, jos tuota nyt taloksi voi kutsua....

Parlamenttitalo   
  

Varis oli tehnyt löydön
Wienissä oli jo täysi kesä.



Kävimme tutustumassa Museumsquartier alueeseen. Se on vuonna 2001 avattu alue (60 000 m2) joka koostuu useasta museosta ja näyttelytilasta. Alueelta löytyy myös useita kahviloita ja ravintoloita. Alue on kahdeksanneksi suurin kulttuurialue maailmassa. Sää oli liian kaunis vietettäväksi sisätiloissa joten tyydyimme vain kävelemään alueella ja nauttimaan lounasta yhdessä ulkoravintoloista.

  
mumok modernin taiteen museo



Museumsquartierin hauskoja penkkejä

Lounasta odotellen...

 Maittavan lounaan jälkeen matka jatkui Hundertwasserhausille. Tämä hauska talo on rakennettu 80-luvulla. Talon arkkitehdin Hundertwasserin mukaan koti on ihmisen "kolmas iho" varsinaisen ihon ja vaatteiden jälkeen, ja sen tulee mukautua elämään ja uudistua ihmisen mukana. Sen sijaan "viivoittimella murhattu" moderni arkkitehtuuri tukahduttaa ihmisen luovuuden. Wienin kaupunki antoi arkkitehdille alueen keskustasta suunniteltavaksi. Hundertwasser ei ottanut suunnitelusta maksua, koska halusi näin estää "jonkun ruman" rakentamisen samalle paikalle. Minulle tuli tästä talosta mieleen Gaudin suunnittelemat talot Barcelonassa.

Hundertwasserhaus

Hundertwasserhaus

Iltapäivä kului kuljeskellen siellä täällä, nautiskellen kauniista päivästä.



Hauskat peltipurkeista tehdyt kukkaruukut

k
Virvoiketta kuumaan päivään...

Illalla kävimme yhdessä Wienin Heurigereista. Heuer tarkoittaa "tätä vuotta" ja Heurigerit ovat vähän kuin Tavernoja, jotka tarjoavat nuorta viiniä eli uusinta vuosikertaa jota ovat valmistaneet. Tyypillisin Heuriger on hieman kaupungin ulkopuolella ja niissä istutaan ulkona viinitarhoilla. Me kävimme yhdessä keskustassa sijaitsevassa Heurigerissa.

Heuriger

Heurigerissa

Illalla kävimme vielä kellaribaarissa kuuntelemassa loistavaa keikkaa. Bändin nimi oli Balkan Tango Vibes ja musiikki oli aivan loistavaa! Bändi koostui itävaltalaisista ja serbialaisista jäsenistä.

Balkan Tango Vibes

Balkan Tango Vibes


4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia! Wien on nyt matkaunelmalistalla. Olen siellä vuosia sitten käynyt, mutta sää oli sateinen ja ei oikein löydetty mitään....Annoit oivat vinkit.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hellu. :-) Tässä oli vasta ensimmäisen päivän kuvasatoa, joten lisää vinkkejä luvassa...

    VastaaPoista
  3. Ihania paikkoja ja kuvia! Mutta huh huh, olipa aikainen lähtö, hih. Itse inhoan aikaisia lähtöjä, koska mulla tuppaa menemään yöunetkin ihan pipariksi, kun pitää vahtia koko ajan kelloa, ettei vaan nuku pommiin. Mutta sitten kun saa itsensä matkaan, on oikeastaan ihan tyytyväinen olo, että tuli herättyä niin aikaisin - päiväkin tuntuu paljon pitemmältä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä aamun virkku, mutta en sentään ihan noin aikaisin aamulla. Mutta olen samaa mieltä kanssasi, päivä tuntuu paljon pidemmältä kun saa itsensä kammettua aikaisin liikkeelle. :-)

      Poista