16.9.2012

Juustokisat ja alppimarkkinat

Kauniissa Schwarzenbergin kylässä Bregenzerwaldissa kisataan joka vuosi parhaan juuston tittelistä. Kisat ajoittuvat aina samalle viikolle jolloin lehmät tuodaan ylhäältä vuorilta alas laaksoon talveksi (Almabtrieb). Tänä vuonna korkeimmat vuoret saivat lumipeitteen normaalia aiemmin ja lehmät oli tuotu jo viikkoa ennen juustokisoja alas laaksoon.

Kisoihin osallistui tänä vuonna 94 juustonvalmistajaa yhteensä 149 juustokiekolla. Tämä tarkoittaa 3527 kiloa juustoa!


Kaikkia juustoja voivat myös vierailijat maistella, vaikka parhaan juuston valitseekin raati. Juustoja voi myös ostaa tapahtumasta. Jokainen juusto on merkattu lapulla joka kertoo mikä juusto on kyseessä, juuston valmistajan, miltä tilalta maito tulee ja jopa kuinka monta lehmää kyseisellä tilalla on.


Tällä tilalla on 26 lehmää.




Kisoissa oli 6 kategoriaa, joista selkeästi suosituin oli alppijuusto 2011 (eli n. vuoden kypsytetty alppijuusto kategoria) johon osallistui 72 eri juustoa. Kriteerit parhaan juuston valinnassa olivat maku (tärkein kriteereistä), rakenne, ulkonäkö ja "rei'itys".




Juustokisat on todella suosittu tapahtuma ja sali oli tupaten täynnä ihmisiä kun tuloksia alettiin julkaisemaan. Voittajat saivat aina valtavat kannustushuudot ja aplodit. Paikalla olivat myös kylän pormestari sekä Voralbergin osavaltion "maaherra" (Landehauptmann). Alue on ylpeä juustoistaan! :-)



Kylässä olivat samaan aikaan myös alppimarkkinat. Markkinoista saatiin nauttia kauniissa syyssäässä.









Myynnissä oli myös paikallisten suosimia kenkiä. Karvat kengissä ovat aitoa lehmän karvaa.Tässä kuvassa kesäversio kengistä, näitä löytyy myös pitkävartisina talviversioina.





8 kommenttia:

  1. Jee, mä haluan tuollaiset lehmänkarvakengät! Myydäänkö niitä Dornbirnissä? :)

    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bregenzerwaldista saa ainakin, sinne ei oo pitkä matka Dornbirnistä. :-) Ne pitkävartiset talviversiot on tosi päheet! Mäkin haluaisin sellaiset, niiden ostosta vaan keventyis kukkaro aikaslailla... Tosin hyvin pidettyinä ne kestävät jokseenkin ikuisesti, että sinänsä ei huono sijoitus. :-)

      Poista
    2. Kaisa mennäänkö lokakuussa ostoksille, kun tuut? :-)

      Poista
    3. Joo, olen messissä! :)

      Kaisa

      Poista
  2. Löytyikö juustoista oma suosikki ? Hieno ilma teilläkin, täälläkin oli niin kaunis aurinkoinen sunnuntai..harvinaista herkkua pitkästäaikaa :) -Sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyennyt kaikkia maistamaan, niitä juustoja oli ihan järkyttävä määrä! Tällä kertaa söin vähän maltillisemmin, viime vuonna vedin totaaliset juustoöverit ja oli jälkikäteen tosi paha olo. :-D

      Poista
  3. Ihana tapahtuma ja kiva postaus. Juustoöverit ei kyllä kuulosta oikein mukavalta. :-)

    Meinasin kysyä, että onko sulla tuommoiset karvakengät, mutta ilmeisesti ei?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole karvakenkiä, vielä. :-) Katsotaan josko tänä talvena raskisin pitkävartiset talviversiot ostaa, ne kun tuppaavat olemaan aika hintavia.

      Poista