21.6.2013

Serkun vierailu ja punkkua papilta

Viime viikonloppuna serkkuni Silja pöllähti poikakaverinsa kanssa pihaamme prätkällä. Olivat matkanneet Helsingistä 11 maan läpi Dornbirniin. Keski-Euroopan tulvat aiheuttivat heidän reissuun ylimääräisen lenkin ja mittarissa oli Itävaltaan saapuessa jo hulppeat 4000 kilometriä! Pääsivät kuitenkin perille, samoin tuliais salmiakkini. :-) Viikonlopun aikana ehdimme vaihtaa kuulumiset monen vuoden ajalta ja käydä hieman katselemassa paikallisia maisemia.

Ajeltiin köysiradalla ylös Karreniin, josta näkyy Saksaan ja Sveitsiin asti. 

Karrenissa

Mun olis pitänyt varvistaa... ;-D

Käytiin Bregenzissä Bodensee-järven rannalla, pistäydyttiin myös beach baarissa drinkillä.
 

Elävä patsas

Beach baarissa

Ennen kuin vieraat jatkoivat sunnuntaina Euroopan tourneetaan pääsin minäkin pienelle ajelulle. :-) 





Sunnuntai iltana suuntasin vielä takaisin Bregenziin. Itävalta-Suomi yhdistyksemme oli järjestänyt Nurmijärveläiselle Cantica-kuorolle esiintymispaikan paikallisessa evankelisessa kirkossa. Kuoro lauloi todella kauniisti! Sibeliuksen Finlandia hymnin aikana näytti yhdelle jos toisellekin yleisössä olevalle suomalaiselle tulevan tippa linsiin, kuin myös minulle.


Kreuzkirche am Ölrain

Cantica-kuoro

Cantica-Kuoro

Esityksen jälkeen lähdin vielä kuoron mukana illastamaan ravintola Gebhardsbergiin. Mukaamme liittyi myös evankelisen seurakunnan pappi vaimonsa kanssa. Upea ravintola, upealla paikalla! Ja sunnuntai illalle sattui vielä kaunis auringonlasku.








Ravintolassa saimme vielä nauttia kuoron upeista yksityisesityksistä. Ravintolassa raikusi muun muassa kalliolle kukkulalle. Kuoron miesväki laulois myös minulle ja papin vaimolle kauniin serenadin. Kyllä meidän kelpasi! :-)



Vastapainoksi pistivät myös naiset parastaan.



Illan lopuksi pappi kiitti kuoroa konsertista ja halusi vielä antaa kaikille kuoron jäsenille lahjan mukaan Suomeen vietäväksi. Lahjaksi hän oli valinnut pullon punaviinia jokaiselle. Tämä herätti suunnattomasti hilpeyttä kuorolaisissa, ensimmäistä kertaa saivat kuulemma koskaan papilta viiniä lahjaksi. Papilta kysyttiin miksi hän oli moisen lahjan valinnut ja vastaus oli mainio "viini on terveellistä ja se on myös raamatun vanhin juoma". :-D Yllätyksekseni pappi antoi myös minulle punaviinipullon, kiitokseksi että olin auttanut saamaan kuoron tänne esiintymään.


Seurakuntamme pappi ja hänen vaimonsa

Laulun ja naurun täyttämä ilta saapui päätökseensä ja saavuin kotiin väsyneenä, mutta onnellisena. Kiitos Cantica-kuoro mahtavasat konsertista, toivottavasti tulette uudestaan meitä ilahduttamaan!



6 kommenttia:

  1. No, joo. Oli varmasti hämmentävä kokemus suomalaisille tuo papin mutkaton suhde viiniin ja se vastauskin kuorolaisten ihmettelyyn lahjaksi saamastaan punaviinipullosta .Itävaltalainen evankelinen pappi ei puolestaan varmaan ollut koskaan kuullut suomalaisten neuroottisesta suhtautumisesta viiniin, vaikka evankeliset papit nimenomaan antavat sitä ehtoollisella, muistoaterialla.
    Roomalaiset opettivat aikanaan Alppien pohjoispuolellakin asuville viininviljelyn eli viinin juonnilla on Dornbirnissäkin pitkät perinteet.
    Voi kurja, en ole koskaan päässyt minkäänlaisen moottoripyörän tarakalle. Kyllä serkulla ja hänen kuskillaan on ollut huima Euroopankiertue!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt järkkäät itsellesi kierroksen moottoripyörän kyydissä! :-)

      Poista